perjantai 16. lokakuuta 2015

Kaksi rimpulaa ja kaksi mätisäkkiä

Pennut kasvaa ja meikäläinen seuraa nenä kiinni ruudussa webbikameran kautta Ranskasta käsin mitä pentulaatikossa tapahtuu. Pikku-Elmeri ja Elmeriina alkaa olla jo melkoisia mätisäkkejä, taitavat tulla enemmän isäänsä. 2 valkoista tyttöä on sirompia mutta imevät vimmatusti noiden kahden blösön perässä. Tässä isukin ensituumailut kun pennut tulivat kotiin, taitaa jätkä vihdoin tajuta mitä tuli tehtyä...



Amélie tuntuu olevan erityisen huolehtivainen pikkuisimmasta tytöstä ja ohjaa tätä jatkuvasti tissille. Se jopa kantoi sen kopan ulkopuolelle imettääkseen vain tätä. Nyt Toni on rakentanut ison pentuboksin jossa riiviöt varmasti pysyvät vielä myöhemminkin. Kulkunen huolehtivana isänä teki tietty kuntokartoituksen nähdäkseen onko loota "riittävän hieno" hänen jälkikasvulleen.




Nämä pennut tulevat olemaan meille kuin "kruunun jalokiviä", onhan se ainoa pentue jonka molemmat vanhemmat ovat omiamme ja tunnemme ne läpikotaisin. Mutta en voi kieltää etteikö Pikku-Elmeri saa hieman extra huomiota osakseen, toivottavasti se ei ime itseään ihan jättiläiseksi. Elmeriina narttu tulee muistuttamaan paljon myös isäänsä, toivottavasti ei kuitenkaan ihan samanlaista körmyniskaa tule :D



Pikku-Elmeri

Elmeriina


Koko pesue

Tuskin malttaa ensi viikkoon kun pääsen tuoksuttelemaan näitä pikku kakkiaisia <3

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kulkuset, Kulkuset, riemuin helkkäilee :D

Sieltähän ne sitten vihdoinkin putkahtivat maailmaan, 4 pientä kulkusta <3  Ensin tuli tyttö, sitten toinen tyttö, ja kolmas tyttö, enää yksi vaihtoehto saada Pikku-Elmeri ja vaikkei me oltu hankkimassa neljättä koiraa, niin me oltiin kuitenkin ikionnellisia pojasta. Eli nuo päätökset on nyt pakko pyörtää. Elmerin pojasta emme yksinkertaisesti voi luopua, se on meillä se kuninkaiden kuningas täydellinen uros niin sisältä kuin ulkoa :)Ja sieltähän hän putkahti kera komean puolimaskin ja vielä näyttelypuolella ja bonuksena musta Enzon häntämerkki.

Miljoonat kiitokset Annille kun hoiti synnytyksen, anoppi olis ollu ihan kusessa niiden kanssa.

En malttais millään odottaa niiden näkemistä, mutta Toni lupasi laittaa mulle webbikameran niin saan seurata livenä mitä pentulaatikossa tapahtuu.


Pus pus hali hali meidän kullanarvoisille pentusille  <3 <3 <3 <3

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

EN SE OLLUT MINÄ, SE OLI PIRKKA



Asiat ovat nyt sitten sillä mallilla että meille tulee noin viikon kuluessa pentuja ja tämä asia paljastui meille vasta viime viikolla. Kaikki tämä tuli oikein kreivin aikaan, sillä olen Ranskassa vielä 2,5 viikkoa... Amélie on raskaana ja isukki kun Elkku K. Kulkunen, joka on jollain käsittämättömällä tavalla saanut sutaistua Amélien paksuksi...

Ainoa mahdollinen tilanne on voinut olla kun Elmeri oli päässyt pois häkistään ja oli Siirin kanssa vapaana ja Amélie oli häkissään. Siksi olemmekin seuranneet lähinnä Siiriä ja luulimme Amélien olevan vain valeraskaana. Maha alkoi kuitenkin pullistua epäilyttävästi ja ultrassa selvisi että siellä potkii ainakin 4 Pikku-Kulkusta. Raskaus oli niin pitkällä ettei aborttipiikkiä enää voinut antaa...

Elmerin oma selitys tähän oli, että hän kyllä käytti ehkäisyä, mutta kun piti vedellä sieltä häkin kaltereiden läpi niin kumi puhkesi ja näin pääsi käymään.... On varmaan tuntunut mukavalta kun paisuvaiset ovat jääneet kaltereiden väliin. Mutta kaikille asiasta huolestuneille tiedoksi, Kulkusen muna voi ihan hyvin.

Monet Parson tuttumme tietävät että olemme suunnitelleet jossain kohtaa teettävämme pennut Elmerillä, koiralla jolla on miljoona hyvää ominaisuutta, ainoastaan pieni kaihipilkku silmässä, joka. uusimman tarkastuksen lausunnon mukaan oli: post pol. kortik. kaihi. Lievä. Hyvin pieni muutos, ei vaikuta etenevältä. Mutta tarkoitus oli tehdä testipentue hieman myöhemmin... Luoja päätti toisin...

Elmeri on kuitenkin jo lähes veteraani-iässä, eikä kaihi ole levinnyt, joten olemme luottavaisia tulevan pentueen suhteen. Elmeri on oikea multitalentti, on ulkonäköä, (C.I.B. FI MVA, LUX MVA, PORTO WINNER 2011, FI KVA-L ja yhtä lume tulosta vailla metsästysvalio. Jäljestys onnistuu Elmeriltä myös mainiosti. Agility sujuisi myös jos ohjaaja vaan olis nopeampi.

Sekä Elmerin että Amélien takana on huippusuvut, joten uskon niistä olevan sekä näyttöön että käyttöön. Tässä pentueen sukutaulu:

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FIN38886%2F08&RekNoE=FI29474%2F14&Sukupolvet=4

Pidemmällä sukutaulussa tulee kunnon vanhoja kantoja vastaan, Howlbeck Piper, US MVA FIN MVA HEYTHROP TRAILBLAZER, sekä Howlbeck Minstrel Dancer.

Mielenkiinnolla jäämme odottamaan mitä sieltä tulee, mutta mikäli joku kiinnostuu tästä yhdistelmästä, ottakaa yhteyttä muhun: 040-543 0934 Jaana

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Rallia ja hyppyjä

Koirilla oli taas tänään vauhti päällä! Jotenkin tuntuu, että nekin tykkää olla taas Suomessa!

 Amelie on meidän koirista ehdottomasti nopein ja sillä on pelisilmää seurata ja ennakoida mihin päin pallo lähtee!

Joskun sentään Elkkukin pääsee nappaamaan!

Ja Siiri... tosin hieman omintakeisella tyylillä! =)


Kaikki pelissä!



Tauko!

Siiri mieluisin lelu on kuitenkin aina ollut ja tulee olemaan kumikana! Ja tämä on se tyyli millä sitä roudataan. Eli tiukka ote haarovälistä!



Antenni

Flirtti



Moikka! Kuullaan ja nähdään taas =)

lauantai 1. syyskuuta 2012

Kuka kuvassa?





Viikon kuva-arvoitus - Kuka meidän narttukoirista kuvassa? Amélie, Saimi vai Siiri?
Helpotusta voit koittaa hakea gallerista
Veikkauksia kommentteihin! =)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

KULKUNEN IS BÄK!

Gladiator Of Jack and Co

Viime viikonloppuna olimme taasen koiranäyttelyssä, tälläkertaa Heinolassa. Tuomarina oli tiukkaakin tiukempi Kimmo Mustonen, joka ei paljon eri:ä jaellut.
Meillä oli mukana myös oma "lapsenlapsi" Urho, jonka sain esittää kehässä.
Ja hienostihan poika esiintyikin. Hieman sitä etukäteen epäilin, koska pojalla on kohtuullisen vikkelät jalat.....

Tiinan Ukko oli meidän kanssa samassa kehässä, ja Ukkorukalle vilautettiin jo SA:ta, mutta napattiinkin se sitten viime hetkillä pois. Noh seuraavalla kerralla sitten.



Nätisti meni Urho kehässä :)
Urhon tulos EH JUK2


Pääsihän tuo meidän "kehäkettummekin" kehässä pyörähtämään ja tuloksena jälleen kerran ERI, PU1, ROP

Tälläkertaa Elmeri oli myös spannattavissa, kun on tuomarilla sopivan kokoiset kädet....


Ville! Vähä fantsuu et säkin oot tullu mua tänne kattoon, puspus <3


Améli-kameli vietiin myös kehään, kun kerran siellä oltiin....

Tuomari: "Tuuooootaa", hmmm, tää turkki on hieman pehmeä....
Minä: "No tuooootaaaaa", joo, niin se kai taitaa olla....
Amélien tulos EH NUK1

Siiri-simpukka esiintyi hienosti mutta sai valitettavasti kärsiä arvostelussa siitä, että kettu on luonnonluolalla vienyt siltä etuhampaita. Meillä on siitä kyllä todistus, mutta ranskaksi..... Ja eihän se tuomari tietenkään ranskaa ymmärrä. Tarvinnee hakea sille suomennos Kennelliitosta.
Siirin tulos H

Voittamisen iloa jälleen! Mutta mikä tuo Kulkusen ilme oikein on???

maanantai 20. elokuuta 2012

Tuhatjalkainen pusuraattori - mikä se on?


Viime viikon torstaina saimme hoitoomme "oman lapsenlapsen", eli Siirin pojan Urhon. Poika on kasvanut oikein kivannäköiseksi nuoreksi mieheksi ja virtaa riittää kuin pienessä kylässä! Poika on varsin kova pussailemaan ja rakkautta riittää jaettavaksi ylitsepursuavan paljon. Muutaman päivän aikana sain pojalta pusuja abaut triljoonan, enemmän kuin omilta koirilta yhteensä. Jos olisin tiennyt tämän kun Urho oli pieni, olisin antanut Gladiatorin sijaan nimen Pusurator Of Jack And Co.


Urho tuli juttuun heti koko meidän lauman kanssa, toki kaikki varmaan muistavat toisensa jo Urhon lapsuudesta. Elmeriä Urho suorastaan palvoi mielistelemällä minkä ehti. Mamma-Siiri piti välillä jöötä ja Amélie kerhotädin kanssa sitten leikittiin, kun kerrankin oli joku jonka vauhti riitti kisaamaan meidän Amélien kanssa.



Komia poitsu, ikää vasta vuoden, joten tästä kun vielä aikusituu, niin avot!


"Mangusti"


Perään!


Elmeri ja Siiri eivät pärjää nopeudessa näille kahdelle, joten viitsikö sitä edes pinkoa pallon perään kun Amélie sen kuitenkin saa....


Välillä pitää lutrata lammessa.


Vauhdin hurmaa!


Kirsikat vai kiiwit, kummista sinä pidät enemmän?

K.Kulkunen, "the boss".




Leikkiin mukaan ehti myös siskon aussi Sofi, jossa vikkelä Urho laukaisi paimennusvietin. Pitäähän tuollaista poikaa paimentaa!




Harmittavan epäselväksi jäi tämä huikea hyppyasento :(